Leena kaikkonen renovation, Niittytie 10 B15

Lattia määrittelee paljon asunnon myyntiarvoa

03.10.2014 Nosto,Remontointi,Sisustaminen,Yleinen

Kuukausittain vaihtuvissa kirjoituksissani käyn läpi asunnon eri sisäremontteja sekä remontoinnin, sisustussuunnittelun että asunnon arvon nostamisen näkökulmista. Tässä kirjoituksessa keskitytään lattiapintojen uudistamiseen. Työssäni olen huomannut, että lattiapinnat huomioidaan usein asuntonäytöissä. Lattioiden ulkonäöllä ja kunnolla onkin suuri vaikutus huoneiston sisustukselliseen ilmeeseen ja myyntiarvoon.

Aluslattian tasaisuus ja kunto määrittelee työn vaativuuden

Helpoimmillaan lattian uusiminen nähdään lukkoponttisen laminaatin asentamisella vanhan materiaalin, esimerkiksi muovimaton, päälle. Onnistuneessa lattiaremontissa on kuitenkin otettava huomioon aluslattian kunto. Muovimattoisesta lattiasta ei välttämättä huomaa silmänvaraisesti tasauspoikkeamia, joita ponttiasennettavilla laminaateilla ja parketeilla saa olla vaatimuksista riippuen 2000 mm:n matkalla enintään 2-3 mm. Aluslattian täytyy olla myös kuiva, kiinteä ja puhdas. Jos vanha lattiamateriaali on poistettava ja lattia tasoitettava, on valmistauduttava pölyisempään ja äänekkäämpään työhön. Vanhemmat materiaalit on usein kiinnitetty liimaamalla ja ennen tasoitusta on kiinnitysaine hiottava pois. Vaikka entisen materiaalin poisto ja aluslattian kunnostus on työläämpää, kannattaa tähän useimmiten panostaa. Vanhoissa materiaaleissa ja niiden kiinnikkeissä voi olla asbestia tai muita myrkyllisiä aineita.

Kun aluslattia on hyvässä kunnossa, ei lattioiden vaihtoa tarvitse pelätä remontin työläyden takia. Muun muassa lukkopontit ovat tehneet asentamisesta helpompaa ja nopeampaa, joten lattia uusitaankin nykyään tiheämmällä aikavälillä sisustuksen mukaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että lattiaremonteissa on uusittava usein myös jalkalistat ja sisäoville on jäätävä tarpeeksi tilaa.

Lattiaremontti taloyhtiössä

Asunto-osakkeen lattiaremontissa on tarkistettava isännöitsijältä tai hallitukselta, onko lattiamateriaalin vaihto luvanvaraista taloyhtiössä. Isännöitsijäliiton mukaan vanhan lattiamateriaalin uuteen vastaavaan materiaaliin voi asentaa ilman ilmoitusvelvollisuutta, mutta esimerkiksi muovimaton vaihto eri materiaaliin on ilmoitettava, koska se voi vaikuttaa äänieristykseen. Nämä asiat on hyvä tarkistaa jo suunnitteluvaiheessa jotta remontissa ei tulisi yllättäviä menoeriä ja hankaluuksia. Joissain taloyhtiöissä esimerkiksi laattalattian alle on asennettava laatoille tarkoitettu äänieristys. Tämä nostaa kulujen lisäksi lattian paksuutta.

Vanhemmissa taloyhtiössä saatetaan vaatia myös asbestikartoitusta entisestä lattiamateriaalista. Jos abestia löytyy materiaaleista tai kiinnikkeistä, tekee purkutyön tähän erikoistunut yritys.

Lattioista löytyy jokaiseen makuun käyttötarkoitusta unohtamatta

Lattia valitaan usein ulkonäön perusteella, mutta valinnassa kannattaa huomioida myös hoidon helppous, tekniset ominaisuudet ja asennustavat. On hyvä miettiä, mitä lattialta odottaa ja minkälaiseen kulutukseen materiaali joutuu. Jos valintasi on kestettävä isältä pojalle, on sinun oltava valmis maksamaan pitkästä iästä. Tällöin usein päädytäänkin parketteihin, joihin saadaan lisää käyttöikää hiomalla. Tarkista kuitenkin ettet päädy edullisempaan parkettiin, jota ohuuden takia ei voi hioa. Parkettilattioissa käytetään paljon yksisauvaista lankkuparkettia, joka on ulkonäöltään ylellisin, hinnaltaan kallein, mutta laadultaan valikoiduin.

Mukavuutta tuo parketin lisäksi korkkilattiat, joiden valikoima on nykyään hyvinkin laaja. Laminaatti taasen on hyvä vaihtoehto koiraperheissä ja sisustajalle, joka haluaa vaihtaa lattian ilmettä tiheämpään. Kestävyyttä ja helppohoitoisuutta vaadittaessa suositaan laatoitusta, jota käytetään paljon varsinkin eteisten ja keittiöiden lattioissa. Muutamia vuosia sisustuslehdissä on näkynyt myös kiillotettuja betonilattioita.

Lattioiden kuoseissa sekä pinnoissa on paljon valinnanvaraa. Ajankohtaista on esimerkiksi luonnonkivien sävyt ja pintakuvioinnit. Lattioissa suositaankin paljon hiekansävyä ja grafitinharmaata. Ääripäiden sävyt, hyvin tummat ja erittäin vaaleat lattiat pitävät myös edelleen suosionsa. Parketeista valkoöljytyt ja valkolakatut ovat erityisen suosittuja, vaikka klassiset sävyt, tammi ja koivu ovat nostaneet profiiliaan.

Kirjoittaja

Päivi Väyrynen-Galbe LKV, Ked, sisustussuunnittelija, Findeko Oy

Päivi Väyrynen-Galbe LKV, Ked, sisustussuunnittelija, Findeko Oy

Olen koulutukseltani Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV), kiinteistönedustaja (Ked) sekä suorittanut Taideteollisessa korkeakoulussa kandidaatti tutkinnon. Sisustussuunnittelun ja remontoinnin kokemusta olen kerryttänyt useiden vuosien ajalta työskennellessäni Findeko Oy:ssa.

Findeko Oy

Findeko Oy

Findeko toimii pääkaupunkiseudulla tarjoten laajan palvelupaketin asuntojen ja kiinteistöjen remontointiin, LKV välitykseen ja sisustussuunnitteluun.

Olette sitten myymässä, ostamassa, harkitsemassa asuntonne remonttia tai kaikkea näitä yhdessä, ottakaa yhteyttä tiimiimme ja katsotaan, miten saamme juuri teille parhaimman lopputuloksen. Tutustukaa tarkemmin osoitteessa www.findeko.com