house

Virtaset – Lapsiperheen talohelvetistä terveelliseen kotiin 3/3

05.08.2015 Asunnon ostaminen,Nosto

Matka Virtasten (nimi muutettu) kanssa on jatkunut jo hetken. Olemme saaneet kokea perheen muuton uuteen kotiin, lapsen sairastumisen sekä merkittävien rakennusvirheiden havaitsemiset ja useamman kuukauden ajan kestäneet korjaukset. Nyt saamme lukea vielä oikeuskäsittelyn päätöksestä sekä kuulemme äidin ja isän mietteet ja toiveet.

Heinäkuussa 2012 Virtaset jättivät kaksi haastetta käräjäoikeuteen; yhden talon rakennuttajalle eli grynderille sekä toisen kotinsa heille myyneelle myyjä-osapuolelle.

Hienojakoista maa-ainesta vierus- ja alustäyttönä.

Hienojakoista maa-ainesta vierus- ja alustäyttönä.

Perheen tukena ja neuvonantajana oikeuskäsittelyssä sekä läpi epävarman tilanteen oli perheen asianajaja. Hän suositteli, että kun virheet on dokumentoitu, niin haasteet voidaan laittaa eteenpäin. Tässä tapauksessa virheitä tuli matkan varrella korjaustöiden edetessä vastaan lisää ja oikeuteen täydennetttiin summia sitä mukaa kun korjaukset etenivät. Haastettuina olivat rakennuttaja sekä myyjä.

Oikeusprosessi kesti haasteiden jättämisestä aina sovintoon asti kokonaisuudessaan 20 kuukautta. Perheen onneksi niin rakennuttaja kuin myyjäkin pystyivät suorittamaan heille saatavansa. Näin onnellisesti ei aina valitettavasti käy ja useammankin vuoden taistelun jälkeen kulut saattavat kuitenkin kaatua omaan niskaan. Tästä johtuen useat perheet punnitsevat harkiten oikeuskäsittelyyn ryhtymisen ja monesti yrittävät joko sopia vastapuolen kanssa tai jättävät retken kokonaan aloittamatta.

Vuonna 2013 käräjäoikeuteen asti eteni vajaa 230 kpl kiinteistön kauppaa koskevaa riita-asiaa ja erityisen huomioitava asia on se, että vain alle 10 % kiinteistökaupan reklamaatioista koskaan etenee oikeuskäsittelyyn asti. Käräjäoikeudessa käsiteltävien kiinteistön kauppaan liittyvien riitojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa suhteessa kiinteistökauppojen määrään. Lisäksi kuluttajariitalautakunnassa on vuosittain yli 400 asuntokaupan riitaa käsittelyssä.

Perheen isän mielestä oikeuskäsittelyyn kannatti lähteä, sillä asiaan saatiin joku tolkku. Jossain vaiheessa vanhemmista tuntui, että prosessi on ikuinen mutta onneksi asian käsittelylle saatiin loppu. Ja vielä onnellinen sellainen.

Perhe toivoo tarinansa kertomisella rohkaisevansa samassa tilanteessa olijoita uskomaan omaan asiaansa ja viemään asiaansa eteenpäin, sillä kyllä piina jossain välissä auttamatta loppuu. Samassa tilanteessa olevia perheitä Suomessa on aivan liikaa ja asiantuntijalausuntojen kysyntä riitatapauksissa Raksystemsilläkin on kasvussa.

Vanhempien yhteisenä toiveena on, että kuntotarkastutoimintaan laadittaisiin laki, jota asuntokaupan kuntotarkastajien tulisi noudattaa. Ja koska perimmäiset syyt kuitenkin tässä tapauksessa lähtevät huonosta rakentamisesta ja rakennusaikaisesta valvonnasta, toivovat Virtaset, että rakentamista valvottaisiin paremmin.

Perheen on nyt hyvä elää omassa kodissaan. Lapset leikkivät ja aikuiset suunnittelevat tulevaisuutta. Sairastelukierre on saatu päätökseen korjaustöiden valmistuttua ja oikeusistunnot ovat takana. Talon vieressä yksinään tönöttävä betonisäkki muistuttaa menneestä, mutta voimat tuntuvat olevan korjausaiheeseen loppu eikä edes säkki tunnu perhettä haittaavan. “Parasta kaikessa on, kun lapset ovat terveitä. Korjaustöiden valmistuttua nuorempi lapsi on ollut vain kerran flunssassa, vanhempi ei lainkaan. Sateillakaan ei tarvitse miettiä lainehtiiko alapohjassa vai ei. On aivan sama kuinka paljon sataa vettä. Ulkona voi nauttia sateen jälkeen raikkaasta tuoksusta ilman huolia!”, huokaisee perheen äiti. “Asiat kyllä loppujen lopuksi kääntyvät aina parhain päin, kun sisukkaasti tekee asiat niiden vaatimalla tavalla” toteavat vanhemmat yhteen ääneen.

Kuva Raksystemsin asiantuntijalausunnosta.

Raksystems kiittää juttusarjan perhettä mahdollisuudesta haastatella heitä ja kertoa heidän tarinansa asiakkailleen.

Kirjoittaja

Raksystems Insinööritoimisto Oy

Raksystems Insinööritoimisto Oy

Olemme Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö. Olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta ja -tutkimusta sekä suunnitelleet ja valvoneet satoja peruskorjaushankkeita. Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme kiinteistöomaisuuden arvon säilymisen ja terveellisen elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.

Lue lisää palveluistamme www.raksystems.fi, asiakaspalvelu ja neuvonta 030 670 5500.