Raksystems

Suomalaisten kodeissa piilee virheellisiä sähköasennuksia

12.04.2016 SÄHKÖ

Taloyhtiöiden linjasaneerauksien tai muiden suurempien sähkösaneerausten yhteydessä huomataan usein puutteellisia ja virheellisiä sähköasennuksia. Taloyhtiöissä on saanut tehdä ennen vuotta 2010 vapaasti remontteja, mikä näkyy asukkaiden asennuksissa erityisesti keittiöissä, kylpyhuoneissa ja parvekkeilla. Sähkötöihin saatetaan kutsua tuttava lähipiiristä, joka pystyy helposti vetämään johtoja yhteen. Sähköturvallisuuslakien puitteissa maallikko saa vaihtaa pääosin vain esimerkiksi valaisimen lampun ja kiinnittää valaisemien vanhanaikaiseen sokeripalaan. Pääosin kaikista muista sähkötöistä tulisi laatia sähköurakoitsijan laatima ja allekirjoittama mittauspöytäkirja, joita taloyhtiöt nykyisellään vaativat.

-Periaatteessa ihan yksittäisen pistorasian lisäyksestä ei välttämättä laadita pöytäkirjaa, mutta sekin on kyllä suositeltavaa. Rautakaupat ovat silti pullollaan kaikkia mahdollisia sähköasennustarvikkeita peruskuluttajien käytettäväksi. Käytännössä kaikki omakotitalon sähkötarvikkeet sähkökeskuksista kaapeleihin ja pistorasioihin pystytään ostamaan itse, vaikka itse tehtynä asennus on kiellettyä, neuvoo Raksystems Insinööritoimisto Oy:n sähköinsinööri Juha Honka.

Tyypillisimmät virheet liittyvät sähkötöihin ja niiden kytkentöihin

Sähkötöitä on saatettu tehdä itse mikä näkyy esimerkiksi kytkentävirheinä. Maallikko ei voi tietää eri aikoina käytettyjä sähkötyöstandardeja ja esimerkiksi eri värit vanhoissa ja uusissa johdoissa helposti sekoitetaan toisiinsa. Niin kutsuttu nollaus saatetaan usein muun muassa tehdä väärin. Tämä voi johtaa siihen, että suojaavasta liittimestä havaitaan niin sanottua vaarallista sähköä. Usein myös sulakkeen palaminen harmistuttaa asukkaita, jolloin he saattavat asentaa erilaisia viritelmiä. Tällöin sulakkeet eivät pala, mutta johtimet ylikuormittuvat. Lisäksi sähköjohtimien kokoja saatetaan muuttaa sähköturvallisuusmääräysten vastaisesti, jolloin sulakesuojaus ei toimi ja ylikuumentuvat aiheuttamalla tulipaljoa. Sähköpaloja on usein vaikea selvittää, sillä laitteistot ovat tuhoutuneet pahoin, jolloin syttymissyytä on mahdotonta paikallistaa kunnolla. Nykyinen As Oy-laki parantaa tilannetta, mutta usein kiistellään sähkötöiden vastuista, sillä laittomat sähköasennukset tehdään taloyhtiöltä salassa. Puutteelliset sähkökytkennät havaitaan usein liian myöhään, jolloin riski sähkötapaturmiin kasvaa tai ne havaitaan vasta tapaturman tai vaaratilanteen jo tapahtumisten jälkeen.

-Muistan tapauksen, jossa asukas oli asentanut itse uuden sähköhellan sähkötöineen. Muutaman kuukauden kuluttua puutteelliset sähkötyöt aiheuttivat hengenvaarallisen tilanteen perheelle. Tutkinnassa selvisi, että lieden sähköasennukset oli tehty väärin. Suosittelen sähkötöissä käyttämään aina asiantuntijaa, jotta vältytään lisäkustannuksilta ja hengenvaarallisista tilanteista, jatkaa Honka.

Vaikka virheelliset sähköasennukset saattavat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sähköiskun, selvitään usein pelkällä säikähdyksellä. Tilastojen mukaan n.5% pistorasioiden aiheuttamista sähköiskuista johtaa kuolemaan.

Lisätietoja:

Raksystems Insinööritoimisto Oy
Juha Honka
Sähköinsinööri, (YAMK)
p. 030 670 5592
juha.honka@raksystems.fi

Raksystems Insinööritoimisto Oy
Yael Hälvä
Markkinointipäällikkö
p. 030 670 5641
yael.halva@raksystems.fi

Kirjoittaja

Juha Honka

Juha Honka

Sähköryhmäpäällikkö. Pätevöitynyt sähkökuntotutkija, Pätevöitynyt energiakatselmoija, Sähköinsinööri (YAMK)
Juha on työskennellyt Raksystems Insinööritoimisto Oy:ssa vuodesta 2005.

Raksystems Insinööritoimisto Oy

Raksystems Insinööritoimisto Oy

Raksystems on vuonna 1989 perustettu rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijayritys.

Olemme Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö. Olemme tehneet yli 60 000 kuntotarkastusta ja -tutkimusta sekä suunnitelleet ja rakennuttaneet satoja peruskorjaushankkeita. Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme kiinteistöomaisuuden arvon säilymisen ja terveellisen elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.